kaikilla markkinoilla hyvä kysyntä Suomen tytäryhtiö Starckjohann Steelin kannattavuus vahva
16. toukokuuta 2006
BE Group, yksi Euroopan johtavista terästukkureista ja -palveluyhtiöistä, on julkaissut ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa. Sen mukaan yhtiön liikevaihto nousi viisi prosenttia viime vuoden vastaavasta neljänneksestä 163,5 miljoonaan euroon (1 542 miljoonaan kruunuun). Vuoden 2005 vastaavalla neljänneksellä liikevaihto oli 156,3 miljoonaa euroa (1 474 miljoonaa kruunua). Kuluneella katsauskaudella liikevoitto sen sijaan laski 9,4 miljoonaan euroon (89 miljoonaan kruunuun) viime vuoden vastaavan katsauskauden 12,0 miljoonasta eurosta (113 miljoonasta kruunusta). Suomen Starckjohann Steel Oy Ab:n liikevaihto oli 66 miljoonaa euroa (65,5 miljoonaa euroa vuoden 2005 vastaavalla neljänneksellä), ja liikevoitto 4,8 miljoonaa euroa.
Konsernin liikevaihtoa paransivat terästuotteiden ja -palveluiden hyvä kysyntä kaikilla yhtiön markkinoilla sekä esikäsiteltyjen terästuotteiden lisääntynyt osuus kokonaismyynnistä. Konsernin tuloksen heikentymiseen puolestaan vaikuttivat teräksen markkinahintojen lasku sekä IFRS-tilinpäätöskäytäntöön siirtymiseen liittyvät kertaluonteiset erät. Vuoden takainen ensimmäisen neljänneksen tulos sisälsi merkittäviä varaston voittoeriä, mitkä vaikuttivat tuolloin myönteisesti tulokseen. Edellä mainituista syistä johtuen konsernin liikevoittoprosentti laski 5,9 prosenttiin (7,7).
Suomen teräsmarkkinoilla kysyntä vahvistui. Erityisesti konepajateollisuuden vahva tilauskanta näkyi lisääntyneenä tuotantopalveluiden myyntinä. Starckjohann Steel Oy Ab:n liikevaihto oli 66 miljoonaa euroa (65,5 miljoonaa euroa vuoden 2005 vastaavalla neljänneksellä, ja koko viime vuonna 247 miljoonaa euroa). Liikevoittoa kertyi 4,8 miljoonaa euroa, ja liikevoittoprosentti oli 7,2 (17,1 miljoonaa euroa koko viime vuonna, liikevoittoprosentti 6,9 vuonna 2005).
Starckjohann Steelin toimitusjohtaja Matti Tiira kertoo, että hinnat olivat alhaisemmalla tasolla kuin viime vuoden vastaavalla neljänneksellä. Tämä vaikutti tulokseen. Hintojen odotetaan kuitenkin vahvistuvan loppuvuoden aikana. Suomessa teräs- ja metallituotteiden kysyntä oli tuloskauden aikana hyvä. Teknologiateollisuuden, erityisesti konepajateollisuuden, vahva tilauskanta ylläpitää kysynnän tason hyvänä myös lähikuukausina.
- Kannattavuutemme pysyi vahvana kustannustehokkuuden ja kasvaneen palvelumyynnin ansiosta. Olemme kasvattaneet erityisesti esikäsitellyn teräksen eli tuotantopalveluiden osuutta kokonaismyynnistä edelleen, toimitusjohtaja Tiira sanoo.
Starckjohann Steel jatkaa keskittymistään teräspalvelukeskustensa kustannustehokkuuden ja kilpailukyvyn lisäämiseen. Tämän vuoksi konekantaa uudistetaan. Esimerkiksi kesällä 2006 asennetaan kaksi uutta polttoleikkauskonetta Lapualle. Lisäksi Turun teräspalvelukeskuksessa on aloitettu laajennustyöt sinkopuhdistus- ja suojamaalauslinjan asentamista varten.
BE Group uskoo kasvun voimistuvan edelleen ja tuovan näin hyvän taloudellisen tuloksen koko vuodelle 2006. Arvioon vaikuttavat terästuotteiden ja -palveluiden hyvä kysyntä ja sen tuoma hintakehitys kaikilla BE Groupin markkinoilla sekä konsernin käynnistämä laajentuminen itäiseen Eurooppaan. Konsernin kassavirta vahvistui selvästi viime vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Tähän vaikuttivat sekä varaston aiempaa parempi kiertonopeus että tehostuneet ostot.
- Päättynyt neljännes oli yksi parhaista koko BE Groupin historian aikana, kun tarkastelemme tulosta ilman teräksen hintojen laskun tuomia varastoarvojen muutoksia. Normaalisti ensimmäinen neljännes on sesongiltaan hiljaisempi, mutta nyt kysyntä oli poikkeuksellisen vilkasta. Terästuotteiden ja -palveluiden kysyntä oli erityisen voimakasta Baltian ja Itä-Euroopan markkinoilla. Uusilla markkina-alueilla myynti kasvoikin 33 prosenttia volyymilla mitattuna, BE Groupin konsernijohtaja Håkan Jeppsson sanoo.
Jeppson kertoo, että BE Group on jatkanut strategiansa mukaista voimakasta laajentumista Itä-Euroopan maihin. Kuluneen neljänneksen aikana yhtiö käynnisti liiketoiminnan Pietarissa, ja nyt sillä on liiketoimintaa kymmenessä Euroopan maassa.
BE Groupin tavoitteena on edelleen lisätä esikäsiteltyjen terästuotteiden määrää. Tämä tarjoaa mahdollisuuden sekä liikevaihdon että kannattavuuden parantamiseen. BE Group uskoo Kiinan merkityksen teräksen ja metallin hinnan määrittelijänä vahvistuvan edelleen. Länsi-Euroopan teräsmarkkinoiden odotettua vilkkaamman kasvun uskotaan vaikuttavan kauppateräksen hintojen nousuun. BE Group pitää todennäköisenä, että erityisesti rakennusalan piristyneet näkymät vaikuttavat myönteisesti Länsi-Euroopan maiden loppuvuoden tulokseen. Yhtiö uskoo myös Itä-Euroopan markkinoidensa voimakkaaseen kehittymiseen. BE Groupin tavoitteena on täydentää liiketoimintaansa jollakin sopivalla yritysostolla vielä tämän vuoden aikana.
Liikevaihto- ja tulosluvut on muutettu Ruotsin kruunuista euroiksi 31. maaliskuuta päivätyn kurssin 9,4315 mukaan. Kurssimuutosten takia luvut eivät ole euroissa vertailukelpoisia eri neljännesten kesken: BE Group käyttää laskennassaan Ruotsin kruunuja ja ilmoittaa tulokset virallisesti kruunuissa.
Lisätietoja:
konsernijohtaja Håkan Jeppsson,
Be Group,
puh. +46 70 550 1517,
hakan.jeppsson@begroup.se
toimitusjohtaja Matti Tiira,
Starckjohann Steel Oy Ab,
puh. (03) 825 2405, 050 552 2640,
matti.tiira@starckjohannsteel.fi