Ensiluokkaista teräspalveluaUutiset ja media2007Starckjohann Steelin nimeksi BE Group Oy Ab

Starckjohann Steelin nimeksi BE Group Oy Ab

20. maaliskuuta 2007

Teräs- ja metallialalla toimiva ruotsalainen pörssiyhtiö BE Group yhtenäistää tytäryhtiöidensä nimet kevään ja kesän aikana. Samalla koko konserni siirtyy yhden brändin – BE Group – alle. Uudistus koskee suomalaista Starckjohann Steeliä ja ruotsalaista Bröderna Edstrandia sekä kahdeksaa Itä- ja Keski-Euroopassa sekä Tanskassa toimivaa tytäryhtiötä.

BE Groupin myynnistä puolet tulee muualta kuin Ruotsista. Kilpailu maailman teräs- ja metallimarkkinoilla kiristyy, joten yhtiön on kilpailukykynsä säilyttämiseksi tehtävä yhteistyötä yli rajojen. Sen on myös näyttävä asiakkaiden ja tavarantoimittajien silmissä yhtenäisenä. Yhteinen nimi ja logo auttavat hyödyntämään sisäisiä synergiaetuja muun muassa hankinnassa, markkinoinnissa, tietotekniikassa ja sähköisessä kaupassa.

– Yhteinen nimi tuo liiketoiminnallemme vahvuutta ja uskottavuutta. Tämä pätee asiakas- ja tavarantoimittajayhteyksissä mutta myös sisäisesti, sillä jatkamme kansainvälisen yhteistyömme kehittämistä. Haluamme, että kaikki tavarantoimittajamme ja asiakkaamme tietävät, että kymmenen yhtiötämme kuuluvat samaan konserniin, sanoo Starckjohann Steelin toimitusjohtaja Matti Tiira.

Konkreettisena osoituksena konsernin uudesta strategiasta kasvattaa palveluliiketoimintaansa, BE-logon muotokieltä on modernisoitu ja pehmennetty.

Maailman teräs- ja metalliteollisuus on jo useamman vuoden ollut vahvassa muutoksessa. Yrityskauppojen ja fuusioiden seurauksena monet BE Groupin tavarantoimittajista kuuluvat nykyisin kansainvälisiin yritysjätteihin, mikä vahvistaa niiden asemaa liikekumppanina. Eriytyneet paikalliset markkinat häviävät, kun kansainvälinen yhteistyö, nykyaikaiset tietotekniikkaratkaisut ja tehokas liikenne pyyhkivät pois kansalliset rajat.

Starckjohann Steel Oy:n virallinen nimi on 15.4.2007 alkaen BE Group Oy Ab.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Matti Tiira
Starckjohann Steel Oy Ab
puh. (03) 825 2405
matti.tiira@starckjohannsteel.fi

konsernijohtaja Håkan Jeppsson
BE Group
puh. +46 70 550 1517
hakan.jeppsson@begroup.se

 

Lähetä sivu sähköpostilla
vvOlet lähettämässä sivua "Starckjohann Steelin nimeksi BE Group Oy Ab".
Täytä alla oleva lomake ja paina ”lähetä”.
Nimesi:
 
Ystäväsi sähköpostiosoite:
 
 
Sijoittajaviestintä
Lue lisää: www.begroup.com
Käyttöehdot
Tutustu seuraaviin ehtoihin ennen sivuston käyttöä. Voit käyttää sivustoa ja sen sisältöä vain hyväksymällä nämä ehdot.
Lue lisää
BE Group Oy Ab
PL 54, 15101 Lahti
Käyntiosoite Helsingintie 50
Puh. 03 825 200
Faksi 03 825 2503
 
 
Copyright © 2007 BE Group | About cookies