26. syyskuuta 2008

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 17. – 19.9.2008 järjestettyjä Alihankintamessuja vietettiin tänä vuonna historiallisissa tunnelmissa. Nyt jo 18. kerran toteutunut messutapahtuma saavutti 20-vuotisen etappinsa, mikä osoittaa, että alihankkijoiden ja päähankkijoiden kohtaamiselle on jatkuvasti kysyntää. Kävijämäärän mukaan laskettuna Alihankinta on ollut jo pitkään Pohjoismaiden suurin ja Euroopan toiseksi suurin alihankintamessutapahtuma sekä näytteilleasettajien lukumäärässä mitattuna Suomen suurin teollisuuden messutapahtuma.
Messuilla saavutettiin uusi kävijäennätys: juhlavuoden tapahtumaan tutustui
17 992 messuvierasta. Messuilla oli mukana lähes 900 näytteilleasettajaa 19 eri maasta. Näyttelyosastoja oli noin 450.
Ensi vuonna Alihankintamessut järjestetään totuttua aikaisemmin 8. – 10.9.2009.
Kiitämme kaikkia messuosastollamme käyneitä. Tapaamisiin Alihankintamessuilla myös ensi vuonna!