5. syyskuuta 2008
Teräs- ja metallialan palveluyritys BE Group kasvattaa edelleen palvelumyynnin osuutta liikevaihdostaan ja investoi noin 2,8 miljoonaa euroa koneisiin ja laitteisiin Lahdessa ja Lapualla.
BE Group tarjoaa asiakkailleen yhä pidemmälle räätälöityjä tuotteita. Yhtiö investoi Lahden Lotilassa ja Lapualla pääasiassa ruostumattoman ja haponkestävän teräksen sekä alumiinin jatkojalostuksessa tarvittaviin laser- ja vesisuihkuleikkauslaitteisiin. Lisäksi investoidaan teräksen taivutukseen, poraukseen, koneistukseen ja sinkoukseen, mikä lisää muun muassa hiiliteräksestä esikäsiteltyjen teräskomponenttien jatkojalostuksen kapasiteettia.
– Haluamme nostaa yhtiömme palvelumyynnin osuuden Suomessa nykyisestä 47 prosentista yli 50 prosenttiin reilussa kahdessa vuodessa. Ruostumattoman teräksen ohella muiden terästen tuotantopalveluiden ja valmiiden osakokonaisuuksien kysyntä on lisääntynyt, siksi teemme lisäinvestointeja, BE Group Oy Ab:n toimitusjohtaja Matti Tiira sanoo.
Nämä investoinnit logistiikan ja tuotantopalvelujen kehittämiseen parantavat BE Groupin palveluja, lisäävät kustannustehokkuutta, tehostavat pääoman käyttöä ja kasvattavat palvelumyyntiä.
Lisärakennustyöt Lahden teräspalvelukeskuksessa ja Lapuan Palvelukonepajassa aloitetaan vuoden 2009 alkuun mennessä, ja tuotanto käynnistyy vuodenvaihteessa 2009–2010. Kehittämisohjelma pyritään toteuttamaan henkilöstöä lisäämättä.
Tällä investoinnilla BE Group toteuttaa strategisten tuotantopalveluiden investointiohjelmansa ensimmäistä vaihetta. Seuraavat kaksi vaihetta ovat parhaillaan suunnitteilla, ja niistä päätetään alkuvuonna 2009.
BE Group kertoi huhtikuussa erillisestä päätöksestään keskittää teräspalvelutoimintaansa, laajentaa tuotanto- ja varastotilojaan sekä investoida 2,35 miljoonaa euroa koneisiin ja laitteisiin Lahdessa ja Lapualla. Yhtiö keskittää varastoinnin Lahden Lotilaan ja Turkuun sekä tuotantopalvelut Lotilaan, Lapualle ja Turkuun. Tämän investoinnin osalta rakennustyöt alkavat syyskuun lopulla ja tuotanto käynnistyy lokakuussa 2009.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Matti Tiira
BE Group Oy Ab
puh. (03) 825 2405
matkap. 050 552 2640
matti.tiira@begroup.fi
konsernijohtaja Håkan Jeppsson
BE Group AB
puh. +46 (0)705 50 15 17
hakan.jeppsson@begroup.com
Tukholman pörssiin marraskuussa 2006 listautunut BE Group AB (publ) on Euroopan johtavia teräs- ja metallialan palveluyrityksiä. Konsernilla on noin 10 000 asiakasta pääasiassa rakennus- ja konepajateollisuudessa. BE Group tarjoaa erilaisia teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin käyttöön liittyviä palveluja. Vuonna 2007 konsernin liikevaihto oli 827 miljoonaa euroa. BE Groupilla on noin 1 100 työntekijää kymmenessä Pohjois-Euroopan maassa. Yhtiön suurimmat markkina-alueet ovat Ruotsi ja Suomi. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Malmössä. www.begroup.com
BE Group Oy Ab:n pääkonttori sijaitsee Lahdessa. Yhtiöllä on kaksi teräspalvelukeskusta Lahdessa ja yksi Turussa sekä kaksi konepajaa Lapualla. Myyntiyksiköitä on kymmenen eri puolilla Suomea. Vuonna 2007 yhtiön liikevaihto oli 324 miljoonaa euroa. Henkilöstöä BE Group Oy Ab:lla on noin 390. www.begroup.fi