1. joulukuuta 2008
Teräs- ja metallialan palveluyritys BE Group vastaa kysynnän heikentymiseen ja markkinanäkymien vaikeaan ennustettavuuteen käynnistämällä säästöohjelman, joka tähtää arviolta 10 miljoonan euron vuotuisiin kustannussäästöihin kahden vuoden aikana.
Henkilöstön määrä vähenee arviolta 120 henkilöllä koko konsernissa. Vähennykset koskevat etupäässä Ruotsia, Suomea, Puolaa ja Latviaa mutta myös muita markkinoita. YT-neuvottelut on jo käynnistetty.
Kustannussäästöt on aloitettu vähentämällä määräaikaisia työsuhteita. Säästöohjelman arvioidaan alkavan tuottaa näkyviä tuloksia jo vuoden 2009 alkupuoliskolla ja saavuttavan täyden tehonsa vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä. Ohjelman käynnistämiskustannukset ovat arviolta 1,46 miljoonaa euroa, joka näkyy vuoden 2008 loppuneljänneksen tuloksessa. Kymmenen miljoonan euron säästötavoite koskee nettokustannuksia, ja se on laskettu normaalikustannustason mukaan tehtyjen yritysostojen vaikutus huomioiden.
BE Groupin toimitetut tonnit ovat kuluvan vuosineljänneksen aikana vähentyneet suuruusluokkaa 15–20 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Vallitsevassa markkinatilanteessa ei ole havaittavissa elpymistä loppuvuoden tai vuoden 2009 aikana. Kysynnän selkeä heikentyminen merkitsee, että neljännen vuosineljänneksen tulos jää aiemmin ilmoitettua heikommaksi. Koko vuoden 2008 liiketuloksen arvioidaan kuitenkin olevan edellisvuotta parempi.
BE Groupin konsernijohtaja Håkan Jeppsson kommentoi:
– Koko vuoden tuloksestamme on tulossa yksi BE Groupin kaikkien aikojen parhaista. Kysyntä on kuitenkin syksyn aikana jatkuvasti heikentynyt konsernin kaikilla markkinoilla, ja tämä lasku on kiihtynyt marraskuun aikana.
– Kysynnän heikentymisen ja markkinahintojen laskun takia meidän on sopeutettava toimintaamme nopeasti muuttuviin olosuhteisiin.
– Olen pahoillani henkilöstömme puolesta, mutta pidämme näitä toimenpiteitä välttämättöminä BE Groupin kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Otamme työntekijämme mahdollisimman hyvin huomioon ja tarjoamme heille niin hyviä ratkaisuja kuin pystymme.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Matti Tiira, BE Group Oy Ab
puh. (03) 825 2405, matkap. 050 552 2640, matti.tiira@begroup.fi
konsernijohtaja Håkan Jeppsson, BE Group AB
puh. +46 (0)705 50 15 17, hakan.jeppsson@begroup.com
talousjohtaja, varakonsernijohtaja Torbjörn Clementz, BE Group AB
puh. +46 (0) 70 869 07 88, torbjorn.clementz@begroup.com
Tukholman pörssiin marraskuussa 2006 listautunut BE Group AB (publ) on Euroopan johtavia teräs- ja metallialan palveluyrityksiä. Konsernilla on noin 10 000 asiakasta pääasiassa rakennus- ja konepajateollisuudessa. BE Group tarjoaa erilaisia teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin käyttöön liittyviä palveluja. Vuonna 2007 konsernin liikevaihto oli 827 miljoonaa euroa. BE Groupilla on noin 1 100 työntekijää kymmenessä Pohjois-Euroopan maassa. Yhtiön suurimmat markkina-alueet ovat Ruotsi ja Suomi. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Malmössä. www.begroup.com
BE Group Oy Ab:n pääkonttori sijaitsee Lahdessa. Yhtiöllä on kaksi teräspalvelukeskusta Lahdessa ja yksi Turussa sekä kaksi konepajaa Lapualla. Myyntiyksiköitä on kymmenen eri puolilla Suomea. Vuonna 2007 yhtiön liikevaihto oli 324 miljoonaa euroa. Henkilöstöä BE Group Oy Ab:lla on noin 390. www.begroup.fi